Pohdintaa ristin kristinuskosta - miksi ristin armo on avain Raamatun ymmärrykseen?

Jumalan armo on totta yksin Kristuksen tähden. Kuva: Suomen Pietistikirkko.

Raamattu ei ole ensisijaisesti kertomus luomisesta, laista tai moraalista, vaan todistus ja johdanto Kristuksen ristille. Voidaan jopa sanoa, että kristinusko alkoi rististä, sillä Jeesuksen Kristuksen risti ei ole yksi vaihe muiden joukossa, vaan se on se hetki, jossa Jumala paljasti lopullisesti, kuka Jeesus on ja mitä hän tekee ihmisen puolesta. Risti ei siten selitä kristinuskoa, vaan risti on kaiken keskus.

Raamattu itsessään ei ole kristinusko, vaan se on Kristuksen ristin avaavaa johdantoa, valmistelua, todistusta ja selitystä, mutta itse kristinusko syntyy rististä. Tämä on itseasiassa Uuden testamentin sisäinen väite, ei vain tämän blogin kirjoittajan omaa tulkintaa.

Paavali rakentaa kristinuskoa selkeänä kertomuksena.

• Me saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta.

• Halusin tietää vain Jeesuksen Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna.

• Kristus kuoli meidän syntiemme tähden.

Tästä kaikki lähtee. Risti ei ole kertomuksen välivaihe, vaan tulkinta-avain kaikkeen muuhun.

Ristillä Jumala teki kaiken valmiiksi

Ristillä Jeesuksen maallinen vaihe tuli päätökseen. Jeesuksen sanat “Se on täytetty” tarkoittavat sitä, että lankeemuksesta johtuvan synnin syyllisyys ja ihmiskunnan kapinointi Jumalaa vastaan on sovitettu kertakaikkisesti. Koska syyllisyys on sovitettu, niin se este, mikä tuli Jumalan ja ihmisen välille on nyt poistettu. Jumalan armo, yhteys Jumalaan, avautui ja tuli todeksi koko maailmalle: "Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien” (1. Joh. 2:2, KR 38). Armo ei siis ole mahdollisuus tai tarjous, vaan armo on jo olemassa oleva ihmisen todellisuus.

Usko Kristukseen Jumalan armossa ei tarvitse enää tekoja, suorituksia tai päätöksiä, jolla ihminen pyrkii ansaitsemaan Jumalan hyväksyntää, sillä Jumala on jo hyväksynyt meidät Kristuksessa. Tämä tarkoittaa, että usko on ihmisen sydämen hyväksyntää siihen, mikä on jo totta yksin Kristuksen tähden. Se on luottamusta Kristuksen sovituksen riittävyyteen ja lepäämistä Jumalan tekemässä työssä. Pelastus ei siis ala uskosta, vaan Jumalan armosta, jossa pelastus todentuu uskon kautta. Armo on siten kaiken perusta, usko on tie ja pelastus on päämäärä.

Kristinusko on Kristuksen usko

Raamattu itsessään ei ole kristinuskon perusta, vaan Jeesus Kristus on kristinuskon perusta. Raamattu on Kristuksesta todistava kirja, joka avaa ristin ja Uuden liiton evankeliumin, sen miten me elämme Kristuksessa tässä ajassa.

Risti on se avain, joka avaa Raamatun jakeet ristiriidattomasti toisiinsa nähden. Toisin sanoen ilman ristin ymmärrystä Raamattu muuttuu ristiriitaiseksi, mutta ristin kautta luettuna Raamattu avautuu eheänä. Kristus itsessään ei tarvitse Raamattua tullakseen todeksi, vaan Raamattu tarvitsee Kristusta tullakseen ymmärretyksi.

Mikäli Raamattua luetaan yhtenä jatkumona, ilman Kristus-keskeisyyttä, niin silloin Vanha liitto alkaa määritellä uutta, laki alkaa tulkita evankeliumia, Vanhan testamentin Jumalan vihan tekstit alkavat määritellä ristiä ja vanhat moraalikoodit alkavat ohittaa Kristuksen kohtaamisen. Tästä syystä myös monet suuntaukset näkevät ristin potentiaalisena, joka vaatii 'jotain' ennen kuin se on totta, vaikka Raamattu opettaa, että Jumalan armo on jo totta. Mitä tämä tarkoittaa? Se tarkoittaa, että Raamattu ei ole ristiriitainen, vaan ristiriidat johtuvat Raamatun lukutavasta.

Vanha ei määrittele uutta

Vanhan testamentin lait, säädökset ja moraalikoodit eivät ole kristityn elämän normi, vaan vanhan juutalaisuuden opin normi. Kristus täytti lain, kantoi tuomion ja vapautti ihmisen Vanhan liiton vallasta. Uuden liiton evankeliumin ajassa kristittyjen laki on Kristuksen laki: 'Rakasta Jumalaa ja lähimmäistäsi'. Jeesus ja Paavali opettavat, että kaikki moraali, opetus ja käytäntö arvioidaan tästä käsin.

Synti ei ole lista kielletyistä asioista, vaan elämää irrallaan rakkaudesta ja Kristuksesta. Jeesus itse avaa synnin perustan: "Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun" (Joh. 16:9). Koko elämän matkan parannus ei ole pelastumisen ehto, vaan elämän välttämättömyys rakkauden tähden.

Risti ei ollut vain sovitus, vaan se avasi universaalin ja ajattoman todellisuuden, jolla on vaikutusta kaikkeen entiseen ja tulevaan, josta yksi liian vähäiselle huomiolle jäänyt seikka on se, että Kristus ei jäänyt historian hiljaisuuteen, vaan ylösnoussut Kristus elää uskovassa Hengen kautta. Maallinen elämä Kristuksessa ei ole Kristuksen seuraamista etäällä, vaan Kristuksen elämää meissä.

Ristin ymmärryksessä elävä kristitty ei elä pelastuksen epävarmuudessa, vaan pelastuksen varmuudessa, sillä Kristuksessa ei ole kadotustuomiota, ei pelkoa, ei ansaintaa. Tuomiopäivänä tuomiolla arvioidaan elämää, ei itse pelastuksen olemassaoloa. Ihmisen elämällä on merkitystä myös Jumalalle, koska Jumala rakastaa ihmistä, ihmiskuntaa ja koko luomakuntaa. Jumalan yleinen pelastustahto ilmenee alusta loppuun koko Raamatun pelastuskertomuksessa.

Kristuksen paluu on rakkautta

Kristus ei palaa edustamaan Jumalan vihaa synnin tähden, vaan pelastamaan meidät ristin jatkumona, pelastushistorian huipentumana ja Jumalan rakkauden täyttymyksenä: "ja hän ilmestyy vielä kerran, mutta ei enää synnin tähden vaan pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat" (Hepr. 9:28). Pelastuksen tarkoituksena on saattaa uskovat ja koko luomakunta takaisin Jumalan yhteyteen siihen, mistä kaikki alkoi, kun Jumala näki, että kaikki on hyvää. Kristinusko ei ole pakoa maailmasta, vaan luottamusta Kristuksen sanaan: "Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti" (Matt. 28:20).

Kristus tuli murtamaan Vanhan liiton kirkolliset rakenteet, vallan ja totutut moraalijärjestelmät. Hän tuli opettamaan Jumalan seuraamista elävässä elämässä, uutta 'parempaa' identiteettiä, mutta ei enää uhripalvonnan kautta, vaan uskon todellisuutena rakkauden kautta. Tässä todellisuudessa uskovat elävät ristin varassa, armon todellisuudessa ja tulevan paluun odotuksessa.

Tämä tarkoittaa sitä, että kristinusko on todellisuutta Kristuksessa, jonka ymmärtämisessä on keskeistä se, että kristinusko ei ala ihmisestä eikä pääty ihmiseen, vaan kristinusko alkaa rististä ja päättyy Jumalan rakkauteen Jumalan omassa läsnäolossa ja valossa.

Mitä Jeesus Kristus on?

Hän on kaiken keskus, Jumalan täydellinen ilmoitus, lain täyttymys ja kaiken armon perusta. Kuitenkin monet opit lähtevät kirkon traditiosta, eivät Kristuksesta. Monet moraalikysymykset ratkaistaan yhä Vanhan testamentin lain tai siitä juontavan kulttuurin kautta. Monet kirkolliset tavat vedetään muualta kuin Jeesuksen tavasta kohdata ihminen. Kristus tunnetaan, mutta kirkollinen valta, ihminen, ei halua päästää häntä viimeiseksi sanaksi.

Kuitenkin Jeesus Kristus on se, joka lopulta tuomitsee meidät: "hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi" (Apt. 10:42). Hän on viimeinen tulkintakriteeri ja viimeinen moraalinen normi. Ei ihminen, ei kirkko eikä kirkon traditio, vaan yksin Kristus.

Ongelma on se, että ihminen ei ole osannut lukea Raamattua rististä käsin, joten Kristuksen opettama rakkaus kaiken perustana (tämä on laki ja profeetat) on jäänyt Mooseksen opettaman lakihenkisyyden alle. Miksi? Siksi, että rakkautta ei ole osattu rakentaa selkeästi omaksutuksi järjestelmäksi, kuten Mooseksen listaamia lakeja. Jos näin osattaisiin opettaa, niin Vanhan testamentin lakia ei voisi käyttää enää syrjinnän ja moninaisen sorron perusteena, synti ei olisi silloin kieltolista, koska Jeesus ei näin opeta. Silloin auktoriteetti ei perustuisi virkaan, vaan Kristuksen kaltaisuuteen, pelastuksen epävarmuus poistuisi, armo olisi todellisesti totta, ei vain teoreettisesti ja katumus olisi vapautta, ei hallintaa.

Suomen Pietistikirkko lukee Raamattua rististä käsin ja elää Kristuksen armon todellisuudessa, jossa ristin täydellisyys avaa koko Raamatun sanan. Tämä tarkoittaa opetuksessamme sitä, että synti ei ole kieltolista, koska jeesus ei näin opeta, pelastus ei ole epävarmuutta, vaan varmuutta Kristuksessa, armo on jo totta yksin Kristuksen tähden ja koko elämän matkan parannus ja katumus ovat tärkeitä, mutta ei pelastuksen tähden, vaan sen seurauksena. Tämä kaikki on opetettu ja kerrottu suoraan Raamatun jakeiden vastaavuuden kautta, joka avautuu, kun Kristuksen risti ja sovitus nähdään kertakaikkisen täydellisenä ja riittävänä: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa" (2. Kor. 5:19, KR 38). Mikään ihmisen teko tai kirkollinen traditio ei voi enää Jumalan omaa tekoa mitenkään täydellistää.

Näyttää kuitenkin siltä, että ihminen tarvitsee Vanhan liiton tapaista 'sääntökirjaa' myös Uuden liiton elämäänsä, joten Raamattu avaa tämän meille sekä suorien jakeiden kautta johdettuna että yhtenä opillisena jaekokonaisuutena. Sitä on luettu 2000 vuotta, mutta ei 'löydetty'. Pietistikirkko on nimennyt tämän ymmärryksen Uuden liiton lakiopiksi.

Mitä me siis opetamme?

Pietistikirkossa kaikki usko, oppi ja käytäntö perustuvat suoraan Raamatun jakeiden todistukseen, jossa keskeistä on armo ilman ehtoja, Kristus-lähtöinen lakioppi ja elämä Kristuksessa ilman pelkoa. Elämme uskossa, jossa usko ei ole teko tai ansio, vaan sydämen hyväksyntää siihen, mikä on jo totta yksin ristin tähden. Sinun ei tarvitse kysyä oletko kelvollinen, sillä sinä olet jo Jumalan hyväksymä.

Kristinuskon todellinen 'musta joutsen' on se, että Jeesus oli oikeassa enemmän kuin olemme koskaan uskaltaneet myöntää. Pelastus ei tarvitse ihmistä, Jumala ei tarvitse ihmistä, vaan ihminen tarvitsee Jumalaa. Meidän ei tarvitse puolustaa Kristusta, vaan Kristus puolustaa meitä. Me kaikki elämme Jumalan armossa, jossa sinä kelpaat sellaisena kuin olet.

Tämän ymmärtäminen ei tee meistä parempia, vaan se vapauttaa pelosta hyväksyntään. Seurakunta ei ole rajattu ja valittu samanmielisten joukko, vaan ristiriitaisten ihmisten koti, keskeneräisten yhteisö, paikka, jossa kukaan ei ole projekti. Kristuksen esimerkki opettaa, että ihmiset eivät ole tapauksia, erilaisuus ei ole uhka eikä ykseys vaadi samanlaisuutta, vaan yhdenvertaisuutta rakkaudessa. Rakkautta ei voi mitata, mutta se vastaa kaipaukseen. Tämä tarkoittaa, että Kristuksessa eläminen on vastuuta muista, ei omaa etuoikeutta.

--