Onko Reformipietismi ainoa uusi protestanttinen kokonaisteologia viimeiseen 500 vuoteen?

Pietistikirkko opettaa Kristuksen ristin täydellistä ja kertakaikkista riittävyyttä. Kuva: Suomen Pietistikirkko.

Vain todella harvat kristilliset suuntaukset ovat rakentaneet aidosti alusta loppuun kulkevan ja sisäisesti johdonmukaisen kokonaisteologian, jota myös oikeasti opetetaan yhdenmukaisesti. Suomen Pietistikirkon Reformipietismi muodostaa raamatullisesti eheän ja loogisen kokonaisteologian, joten on varsin vahva oletus siltä, että Reformipietismi on ainoa uusi protestanttinen kokonaisteologia kalvinismin ja luterilaisuuden jälkeen.

Tarkennetaan heti aluksi uskonopillista kriteeriä, jota voidaan kutsua kokonaisteologiaksi. Se tarkoittaa systemaattista näkemystä Jumalasta, pelastuksesta, Kristuksesta, ihmisestä, kuolemasta, viimeisistä asioista, seurakunnasta ja etiikasta, joka muodostaa sisäisesti yhtenäisen kokonaisuuden, jota uskonsuunta itse opettaa normatiivisena. Tällä kriteerillä suurin osa 'suuntauksista' putoaa heti pois.

Mitä jää jäljelle?

Kun tätä kriteeriä sovelletaan, niin jäljelle jäävät käytännössä Luterilaisuus, Kalvinismi ja

Katolinen teologia. Reformaatio puhdisti katolista näkemystä raamatullisemmaksi, joten protestanttisen reformaation sisällä syntyneitä ovat luterilaisuus ja kalvinismi. Nämä syntyivät historiallisessa murroksessa 1500-luvun reformaation jälkipyykeissä vahvana vastareaktiona katolisuuteen.

Tämä tarkoittaa sitä, että Pietistikirkon Reformipietismin kokonaisteologian rakentuminen on hyvin harvinaista ja vielä harvinaisempaa on se, että se rakentuu yksin Raamatun sisäisestä logiikasta käsin. Reformipietismi ei siten ole 'yksi suuntaus muiden joukossa', vaan jatkoa sille mitä reformaattorit tekivät, mutta ilman 1500-luvun poliittista ja kirkollista painolastia.

Reformaation jälkeen vain muutama kristillinen suuntaus on pyrkinyt rakentamaan koko Raamatun kattavan, systemaattisen teologian. Useimmat myöhemmät liikkeet ovat korjauksia, painotuksia tai käytännön herätyksiä, eivät kokonaisjärjestelmiä.

Reformipietistinen kokonaisnäkemys palaa samaan perusmetodiin kuin reformaatio itse: Raamattu selittää Raamattua, mutta ilman kirkollisten perinteiden hallitsevaa tai ohjaavaa asemaa ja ilman mitään tarvetta sitoa uskovia instituutioon, vaan yksin Raamatun opetukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että luterilainen teologia syntyi 1500-luvun historiallisessa kontekstissa, jossa katolinen ajattelutapa ja kirkollinen rakenne vaikuttivat väistämättä myös reformatorisiin ratkaisuihin. Tämä jätti luterilaisuuteen lukuisia sisäisiä jännitteitä ja epäjohdonmukaisuuksia sekä opin itsensä kanssa, protestantismin periaatteiden kanssa että Raamatun sanan kanssa.

Pietistikirkon kokonaisteologia ei pakota yhtä tekstiä ohittamaan tai jättämään huomioimatta toista Raamatun keskeistä todistusta, vaan pyrkii ottamaan Raamatun kokonaisilmoituksen ja kaikki oleelliset raamatunkohdat vakavasti yhtä aikaa. Kun jokin suuntaus takertuu kohtaan A, mutta unohtaa kohdan B, ja toinen takertuu kohtaan B, mutta unohtaa kohdan A, niin Pietistikirkon kokonaisopetus pyrkii sovittamaan opin raamatullisesti niin, että kohta C ottaa huomioon myös kohdat A ja B. Tämä tarkoittaa sitä, että jos Raamattu opettaa sekä A:n että B:n, niin niiden täytyy olla totta samanaikaisesti ja siksi on löydettävä sisäinen rakenne, joka säilyttää molemmat.

On kuitenkin huomattava, että tavoitteena ei ollut rakentaa vastateologiaa, vaan Raamatun kokonaisuuden, loogisuuden ja eheyden säilyttävää teologiaa. Siinä on iso ero, sillä uskon, opin ja käytännön on taivuttava yksin Raamatun auktoriteettiin, ei toisinpäin. Reformipietismi perustellaan suoraan Raamatun jakeiden vastaavuuden kautta tai vastaavuuksista suoraan johdettuna (positiivinen ilmoitus) koko pelastushistorian ymmärryksen kokonaisuudessa.

Pietistikirkon Reformipietismi muodostaa raamatullisen, eheän ja loogisen kokonaisteologian, jonka lähtökohtana ovat Jeesus Kristus ja ristin kertakaikkinen ja täydellinen riittävyys, joka avaa koko Raamatun ymmärryksen. Tämä tarkoittaa sitä, että pelastus on todellisesti yksin uskosta Kristukseen Jumalan armossa, ilman mitään ehtoja, kirkoista ja uskonsuunnista riippumatta. Näistä lähtökohdista Reformipietismi edustaa myös protestantismin puhdasta ydintä.

Reformaation jälkeisiä näkemyksiä

1. Luterilaisuus: Luther, Melanchthon

Keskeiset tekstit Augsburgin tunnustus, Schmalkaldenin opinkohdat, Vähä ja Iso katekismus, Yksimielisyyden ohje. Muodostaa kokonaisteologian, mutta: käytännön tasolla opetetaan hyvin valikoivasti ja monet kohdat on myöhemmin ohitettu tai uudelleentulkittu.

2. Kalvinismi / reformoitu teologia: Calvin, Beza

Keskeiset teksti Westminsterin tunnustus, Heidelbergin katekismus, Dordrechtin kaanonit. Kokonaisteologia on systemaattinen ja sisäisesti looginen, mutta se on vahvasti sidottu filosofisiin ennakko-oletuksiin (predestinaatio, liittoteologia). Käytännössä esiintyy monia rinnakkaisia 'kalvinismeja'.

3. Anglikaaninen teologia

Perustuu Englannin reformaatioon, jossa keskeisiä tekstejä ovat 39 artiklaa ja Book of Common Prayer, mutta se ei oikeastaan ole yksi kokonaisteologia, vaan pikemminkin kehys, johon mahtuu reformoituja, luterilaista ja katolista. Se ei siis muodosta yhdenmukaista oppijärjestelmää.

4. Katolinen teologia (jälkireformaatio)

Muodostui vastauksena 1500-luvun protestanttiseen reformaatioon, taustana Trenton kirkolliskokous, jonka tarkoitus oli vahvistaa katolisen kirkon oppia ja rakenteita. Tämä ei sinällään ole 'uusi teologia', vaan vanhan opin lukitseminen. Katolisuus ei pohjaa yksin Raamatun auktoriteettiin, vaan omaa vahvan tradition ja kirkollisen auktoriteetin ensisijaisuuden. Tämä juuri oli se syy uskonpuhdistukselle.

5. Arminianismi: Jacobus Arminius

Tämä ei muodosta täyttä kokonaisteologiaa, vaan oli enemmän pelastusopillinen korjaus kalvinismiin. Ajattelu jättää monet osa-alueet avoimiksi, joten sitä ei ole yhdenmukaisesti opetettu kokonaisuutena.

6. Wesleyläinen metodismi: John Wesley

Keskiössä on pyhitys ja kristillinen elämä. Wesley ei rakentanut uutta järjestelmää, vaan se on osin arminilainen korjausliike, joka nojaa vahvasti anglikaanisuuteen. Oppi muodostaa osittaisen kokonaisuuden, mutta kaikkia peruskysymyksiä ei ole systemaattisesti määritelty. Toiminta nojaa vahvasti kokemuksellisuuteen.

7. Pietismi (klassinen): Spener, Francke

Ei ole kokonaisteologia, vaan luterilaisuuden sisäinen uudistusliike, joka korosti käytäntöä ja karttoi opillista systematisointia.

8. Dispensationalismi: Darby, Scofield

Muodostaa kokonaisjärjestelmän, mutta rajoittuu pitkälti lopunaikoihin ja pelastushistoriaan. Ei ole kirkollisesti universaali ja muodostaa monia ristiriitaisia muotoja.

9. Babtismi

Ei ole yksi teologia, vaan sateenvarjo, jonka alla opetus vaihtelee kalvinismista arminilaisuuteen.

10. Helluntailaisuus / karismaattisuus

Vahva Pyhän Hengen painotus, mutta ei omaa kokonaisteologiaa, vaan näkemys on lainattu luterilaisuudesta tai arminilaisuudesta. Opetuksissa voi olla merkittäviä seurakuntakohtaisia eroja.

11. Adventismi

Muodostaa omintakeisen systemaattisen teologian, joka syntyi 1800-luvun amerikkalaisessa protestanttisessa herätyskontekstissa, eikä irtaudu näistä perusraameista, mutta monet sen opit ovat uudelleentulkintoja, eivät täysin uusia rakennelmia. Seurakuntien sisällä on tulkinnallisuuksia, jossa kuitenkin perusraamit pitävät. Sen Vanhan testamentin, lain ja profetian painotus muuttaa tapaa, jolla Kristus toimii teologian keskuksena, ja lukutapa on joskus alisteinen profeetalliselle rakenteelle, mutta se pysyy kristinuskon sisällä.

12. Muut modernit evankelikaaliset 'teologiat'

Eivät ole kokonaisteologioita, vaan yleensä koosteita, painotuksia ja käytännön oppeja. Näillä eri ajatuksilla, opeilla ja näkemyksillä ei ole systemaattista yhtenäisyyttä, vaan ne ovat usein 'sirpaleisesti' painottuneita ja monin osin ristiriitaisia Raamatun kokonaisilmoitukseen nähden.

Mitä tämä siis tarkoittaa?

On perusteltua kysyä, onko Reformipietismi ensimmäinen reformaation jälkeinen protestanttinen liike, joka tietoisesti ja normatiivisesti rakentaa kokonaisteologian ilman aiempien tunnustusten ohjaavaa asemaa. Mikäli näin on, niin se tarkoittaa sitä, että Pietistikirkon Reformipietismi asettuu luterilaisuuden ja kalvinismin rinnalle kolmantena systemaattisena reformaation jälkeisenä kokonaisnäkemystä edustavana protestanttisena suuntauksena viimeiseen 500 vuoteen.

Usko Raamatun perusteella

Protestanttisen uskon perusta on yksin Raamattu, jota sola Scriptura -periaate tarkoittaa. Mikäli sola Scriptura ymmärretään vakavasti, niin silloin kaikki usko, oppi ja käytäntö on perusteltava suoraan Raamatun jakeiden vastaavuuden kautta tai jakeista johdettuna ilman ristiriitaa.

Käytännössä useimmat tunnustukselliset järjestelmät tulkitsevat Raamattua vakiintuneiden teologisten ratkaisujen kautta, joten voidaan sanoa, että useimmat suuntaukset eivät opeta yksin Raamattu -periaatetta, vaan Raamattu plus jotakin muuta. Reformipietismi pyrkii maksimaaliseen raamatulliseen johdonmukaisuuteen siten, että yksikään keskeinen raamatullinen todistus ei jää järjestelmän vuoksi sivuun.

Jos jokin oppi vaatii toistuvasti selittämistä tai unohtamista: "tämä jae ei tarkoita tätä, tämä on poikkeus, tämä on mysteeri”, kun taas toisen opetus antaa jakeiden puhua suoraviivaisesti, niin silloin on täysin johdonmukaista puhua myös sisällöllisen oikeellisuuden todennäköisyydestä. Raamattu itse kutsuu tällaiseen koetteluun: "He ottivat sanan halukkaasti vastaan ja tutkivat päivittäin kirjoituksista, pitikö kaikki paikkansa" (Apt. 17:11).

Viisi sola-periaatetta

Reformaation jälkeinen protestantismi ymmärretään viiden keskeisen sola-periaatteen ympärille: sola fide, sola gratia, solus Christus, sola Scriptura ja soli Deo gloria. Näiden sola-periaatteiden varaan rakentuu pelastus yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden, yksin Raamatun perusteella ja yksin Jumalan kunniaksi. Nämä periaatteet tiivistyvät erityisesti Raamatun jakeissa Ef. 2:8-9: "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta — se on Jumalan lahja — ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."

Vaikka näitä opillisia periaatteita julistetaan lähes kaikissa suuntauksissa, niin käytännön kirkollinen todellisuus ei vastaa julistukseen. On liikkeitä, jotka osuvat yhteen sola-periaatteeseen, tai kahteen, tai jopa kolmeen, mutta ei yhtään kokonaisuutta, joka todellisesti vastaisi näihin periaatteisiin yksin uskolla. Suomen Pietistikirkon Reformipietismi on ainutlaatuinen siinä, että se vastaa kaikkiin näihin periaatteisiin suoraan uskolla, ilman mitään ehtoja.

Miksi tämä avaa tilaa uskolle?

Monelle ihmiselle ongelma ei ole Jumala, vaan teologinen ympäristö, jossa usko tuntuu suoritukselta ja pelastus epävarmalta, koska kirkko seisoo Kristuksen ja ihmisen välissä, eikä ihminen tiedä, onko 'tehnyt tarpeeksi oikein'. Reformipietismi rakentaa uskon, opin ja käytännön suoraan Raamatun sanan pohjalta, joten kun ihminen lukee Raamattua ja Raamattu vastaa teologiaa, niin uskolle jää enemmän tilaa. Tällöin yksin Raamattu on uskon perusta, kuten se on tarkoitettu.

Reformipietismissä:

• ihminen ei saavuta Jumalaa, vaan herää siihen, että Jumala on jo tullut ihmisen luo

• usko ei kanna Jumalaa, vaan Jumala kantaa uskoa.

  
  

Tämä vastaa Ef. 2:8–9 jakeiden henkeä kirjaimellisesti, ei vain periaatteessa: "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta — se on Jumalan lahja — ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."

"Reformipietismi on protestanttinen kokonaisteologia, joka johdonmukaisesti nojaa yksin Raamattuun, korottaa yksin Jumalan armoa, säilyttää Kristuksen sovituksen täydellisyyden ja jättää pelastuksen kirkosta, rakenteista ja teoista riippumattomaksi. Pelastus on yksin uskosta Kristukseen Jumalan armossa, ilman ehtoja" (Ef. 2:8-9).

Reformipietismi ei ole vain painotus, herätysliike tai olemassa olevan korjaus, vaan uudelleenrakennettu kokonaisuus, joka alkaa rististä, purkaa vanhan tradition, määrittelee pelastuksen ilman kirkollista portinvartijaa ja antaa Raamatun rakentaa sisäisen logiikkansa.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Se tarkoittaa käytännön uskon todellisuudessa sitä, että Suomen Pietistikirkko ei sano: "pelastu meihin", vaan: "katso Kristukseen". Pietistikirkko evankelioi, opettaa ja tarjoaa raamit uskovalle, mutta pelastus on yksin Kristuksessa.

--