Ef. 2:8-9 'Pelastettu Jumalan armosta' on peruskivi – mikä sen suhde on perisyntiin ja Kristuksen sovitukseen

Pelastus on kaikille tarjottu, mutta ei kenellekään pakotettu. Kuva: Suomen Pietistikirkko.

Tässä Suomen Pietistikirkon blogissa avataan näkemystä siitä, kuinka Efesolaiskirjeen 2:8–9 'pelastettu Jumalan armosta' muodostaa protestanttisen uskon ytimen ja miksi Suomen Pietistikirkko tarjoaa ainutlaatuisen johdonmukaisen tulkinnan tähän kohtaan. Tutkitaan näiden jakeiden suhdetta myös muihin kristillisiin näkemyksiin.

"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta — se on Jumalan lahja — ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi" (Ef. 2:8-9, KR 38).

Kristillinen usko on kautta historian rakentunut muutaman ydintotuuden varaan. Näistä keskeisimmät, niin sanotut sola-periaatteet, muotoiltiin reformaation (uskonpuhdistuksen) aikana protestanttisen uskonopin ytimeksi. Nämä opillisesti keskeisimmät kohdat ovat: yksin armosta (sola gratia), yksin uskosta (sola fide), yksin Kristuksen tähden (solus Christus), yksin Raamatun perusteella (sola Scriptura) ja yksin Jumalan kunniaksi (soli Deo gloria).

Erityisesti Efesolaiskirjeen 2:8–9 on protestanttisen pelastusopin peruskivi, ja siten myös Suomen Pietistikirkon opillisessa keskiössä. Nämä jakeet todentavat suoraan: pelastus on lahja, ei teko, ei ansio, ei ihmisen toimesta alkanut, vaan yksin Jumalan armosta tapahtuva, jonka ihminen hyväksyy uskossa.

Tästä syystä moni tunnustuksellinen kristitty kysyy perustellusti: miksi niin monet kirkkokunnat näyttävät silti asettavan armon ja pelastuksen väliin ehtoja, rituaaleja tai teologisia järjestelmiä?

Ongelmana perisynti ja pelastus

Perisynti ja pelastus ovat ongelmakohtina monissa kirkoissa. Useat kristilliset traditiot, esimerkiksi klassinen luterilaisuus ja katolisuus, opettavat, että ihminen syntyy perisynnin vuoksi kadotettuna. Tästä seuraa vaatimus, että jo vauvana on kiirehdittävä kasteelle, jotta ihminen pelastuu. Tämä teologia asettaa pelastuksen ehdoksi ihmisen teon (de facto), kirkollisen rituaalin. Samalla se asettuu ristiriitaan Ef. 2:8-9 kohdan kanssa: pelastus ei tule tekojen kautta, vaan pelastus on Jumalan lahja.

Voidaanko siis todella sanoa, että 'pelastettu Jumalan armosta', jos armon vastaanottaminen riippuu siitä, että joku toinen ihminen kastaa sinut vauvana?

Suomen Pietistikirkon näkökulma

Suomen Pietistikirkko tarjoaa tähän ainutlaatuisen ja raamatullisesti johdonmukaisen näkökulman:

1. Kristuksen sovitus on universaali, ajaton ja täydellinen: Kristus ei sovittanut ainoastaan yksittäisiä syntejä, vaan ristinsovitus ulottuu kaikkien syntien juurille, myös perisyntiin. Kristuksen sovituksen tähden jokainen ihminen syntyy armotilassa, ei kadotettuna. Kristuksen lunastus koskee kaikkia ihmisiä, ilman heidän omaa vaikutustaan.

2. Taipumus syntiin säilyy: Vaikka syyllisyys on sovitettu, niin ihmisen taipumus syntiin jää osaksi langennutta luontoa. Tämä taipumus ei kuitenkaan ole enää kadottavaa.

3. Pelastus on lahja, mutta ei pakko: Jumala tarjoaa pelastuksen armossa, mutta ei pakota ketään armoon, joten ihminen voi yhä torjua armon epäuskossa tai hyväksyä sen uskossa. Tämä ei ole pelagiolaisuutta (jossa ihminen itse kykenee pelastumaan), vaan maltillista synergismiä, jossa Jumala yksin toimii aloitteen tekijänä, mutta ihminen on itse vastuussa vastauksestaan.

4. Kadotus seuraa armon hylkäämisestä: Koska Kristus on sovittanut perisynnin, niin kadotus ei voi olla perisynnin seurausta. Kadotus on lopulta seurausta epäuskosta, tietoisesta Jumalan armon torjunnasta.

   
   

Ef. 2:8-9 vastaavuus

Tekijä	Suomen Pietistikirkon oppi	Ef. 2:8–9
Armo (sola gratia)	Sovitus on annettu kaikille jo Kristuksessa, syntyperäinen armo.	"Armosta te olette pelastetut", ("Armosta Jumala on teidät pelastanut", KR 92)
Usko (sola fide)	Armon vastaanottamisen väline, usko on sydämen hyväksyvä asenne armoon, ei ehto tai ansio.	"Uskon kautta"
Ihmisen osa (solus Christus)	Armon hyväksyntä tai torjunta, ei omaa ansiota.	"Ette itsenne kautta", ("Pelastus ei ole lähtöisin teistä", KR 92)
Teot (solus Christus)	Kirkot, kaste, rituaalit tai muut teot, eivät ole ehto tai edellytys pelastukselle. Ei ole ihmisen ansiota.	"Ette tekojen kautta"
Jumalan kunnia (soli Deo gloria)	Kaikki kunnia Kristukselle ja Kristuksen sovitukselle.	"Se on Jumalan lahja", "Ettei kukaan kerskaisi"

Ef. 2:8-9 ja vanhat opit

Kristittyinä meidän on otettava Efesolaiskirjeen sanat vakavasti, jolloin joudumme haastamaan monet vanhat rakenteet:

• Onko pelastus todella yksin armosta, jos se riippuu sakramentin suorittamisesta?

• Voiko pelastus olla yksin uskosta, jos vauva ei voi käsitteellisesti ja tietoisesti uskoa, eikä ilmaista omaa tahtoaan?

• Onko Kristuksen sovitus todella täydellinen, jos sitä pitää täydentää ihmisen rituaaleilla, toisin sanoen, Jumalan anteeksianto ja sovitus 'täydellistyy' vasta ihmisen toimituksilla ja teoilla?

  
  

Käsiteltävien jakeiden perusteella pelastus on armosta uskon kautta, mutta jos kirkko katsoo, että jokin maallinen suorite tarvitaan edellytyksenä armon vastaanottamiselle, niin silloin kirkon logiikka joutuu ristiriitaan tämän suhteen. Efesolaiskirjeen mukaan armo ei tarvitse täydellistyäkseen ihmisen tekoa, vaan pelastus on valmis ja annettu lahja, joka hyväksytään uskossa.

Suomen Pietistikirkko avaa johdonmukaisimman vastauksen näihin kysymyksiin.

• Kristus on tehnyt ihmiskunnan puolesta kaiken tarvittavan kertakaikkisesti ja täydellisesti.

• Pelastus on kaikille tarjottu, mutta ei kenellekään pakotettu.

• Kadotus johtuu epäuskosta, Jumalan armon torjumisesta (Joh. 3:16,18,36; Ilm. 20:15).

  
  

Teologinen väite

Suomen Pietistikirkko avaa Universaalin sovitusopin (yhdistetty perisyntikäsitys ja maltillinen synergismi), joka näyttäisi olevan ainoa tunnettu järjestelmä, joka soveltaa Ef. 2:8–9 jakeita ristiriidattomasti teologiassaan sekä suhteessa perisyntikäsitykseen että Kristuksen sovitukseen.

Joitakin opillisia esimerkkejä:

Oppi	Ristiriita Ef. 2:8–9
Luterilainen (klassinen)	Lapsikaste ehdollistaa armon: armo ei ole täysin 'lahja', vaan sidottu sakramenttiin ja kirkon sakramentaaliseen järjestykseen: ilman kirkkoa ei ole kastetta, eikä ilman kastetta ole pelastusta.
Katolinen	Pelastus sisältää armon + teot; usko ei yksin riitä; johtaa suoraan ristiriitaan.
Kalvinistinen	Armo ei ole vapaasti torjuttavissa. Usko ei ole aidosti yksin pelastuksen väline, vaan merkki valituksi tulemisesta.
Pelagiolainen tai semi-pelagiolainen	Pelastus on yhteistoimintaa, jossa ihminen aloittaa; johtaa suoraan ristiriitaan Jumalan suvereenin armon, pelastus on lahja, kanssa.

Opillisesti tämä tarkoittaa

1. Kristuksen sovitus on todella universaali vain, jos se ulottuu myös perisyntiin.

2. Ef. 2:8–9 voidaan säilyttää johdonmukaisena vain, jos pelastus ei vaadi ihmisen tekoa tai välikappaletta.

3. Vapaus torjua armo on ainoa tapa säilyttää Jumalan rakkauden lahjan luonne; ei pakkovalinta, ei rituaalipakko.

4. Suomen Pietistikirkko korostaa syvintä sola gratia -logiikkaa ilman, että siitä seuraa universalismi tai pelagiolaisuus. Näkemys on raamatullisesti johdonmukainen ja samalla se edustaa protestantismin puhtainta ydintä.

   
   

Tämä ei ainoastaan vastaa Efesolaiskirjeen opetusta, vaan myös koko Raamatun suurta kaarta Jumalan armollisesta pelastustahdosta.

--