Voiko kirkon pappi 'opettaa väärin' – vai onko koko kirkollinen järjestelmä vääristynyt?

Kirkollinen järjestelmämme voi olla papeille ongelmallinen. Kuva: Suomen Pietistikirkko.

Suomalaisessa uskonnollisessa keskustelussa kuulee toisinaan väitteen: “Luterilaisen opin on pakko olla oikein, koska papit sitä opettavat.” Tämä kuulostaa tietysti uskottavalta väitteeltä. Ajatus sen takana on, että uskonnollinen järjestelmä on rakennettu totuuden varaan, ja että kirkon pappi opettaa mitä Raamattu opettaa. Mutta mitä jos valtiollinen kirkkojärjestelmä itsessään on sellainen, ettei siinä voi opettaa muuta, vaikka olisi raamatullisia perusteita esittää vaihtoehtoja?

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on perinteinen kansankirkko, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että se on ollut hallinnollinen osa yhteiskuntaa ja valtiokoneistoa. Vasta 1920-luvun alussa Suomessa lakkautettiin kirkkoon kuulumisen pakko. Sitä ennen kuuluminen luterilaiseen kirkkoon ei ollut vain hengellinen kysymys, vaan se oli kansalaisvelvollisuus.

Tämä jätti jälkensä. Kirkosta eroaminen oli vuosisatoja vakava rikos, ja esimerkiksi eriuskoisten oikeus perustaa omia seurakuntia oli pitkään käytännössä estetty. Toisin ajatteleminen oli uhka järjestelmälle, ei vain teologisesti, vaan myös valtiollisesti.

Pappisvirka on lojaalisuusjärjestelmä

Käytännössä tämä tarkoitti, että jos joku halusi ryhtyä papiksi tai hengelliseksi työntekijäksi, opettajaksi tai sielunhoitajaksi, niin vaihtoehtoja ei ollut. Oli siis käytännön pakko toimia luterilaisessa kirkossa ja hyväksyä sen virallinen oppi, vaikka olisi itse ollut toista mieltä esimerkiksi:

• perisynnistä

• lapsikasteesta

• ehtoolliskäsityksestä

• tai kirkollisesta hallintorakenteesta.

  
  

Pappisvihkimys ja palvelutehtävät olivat sidottuja kirkkojärjestelmään, jossa luterilaisen tunnustuksen opit olivat, ja ovat yhä, ehtona viranhoidolle.

Vasta 2000-luvulla on muissakin kirkkokunnissa syntynyt teologista yhdenmukaisuutta koulutuksen kautta, otettu käyttöön virkapaidat ja muutenkin toiminta on ammattimaistunut ja muuttunut 'oikean kirkon' suuntaan. jolloin 'pappisvirka' on avautunut myös muille kuin luterilaisille. Tätä ennen ei ollut edes realistista mahdollisuutta elää todeksi muuta kuin luterilaisuutta, jos halusi toimia pappina Suomessa.

Ei pappi voi opettaa väärin

Vai voiko sittenkin? Kun sanotaan, ettei kirkon pappi opeta väärin, väite kääntyy helposti järjestelmän oikeuttamiseksi. Ei siksi, että kaikki opetettu olisi raamatullisesti kestävää, vaan koska vaihtoehtoa ei ole annettu. Koulut, vihkimykset, virat ja elanto ovat olleet kiinni yhdestä oppijärjestelmästä. Tätä kutsutaan institutionaaliseksi pakkoteologiaksi, jossa viranhoito perustuu säädeltyyn, rajattuun tulkintaan; ei välttämättä henkilökohtaiseen vakaumukseen tai yksin Raamattuun.

Nykyäänkin moni kansankirkon työntekijä voi ajatella toisin kuin virallinen oppi, mutta ei voi sanoa sitä ääneen. Teologinen omantunnonvapaus on nimellistä, koska avoin poikkeaminen voi johtaa uran katkeamiseen, viranhoidon epäämiseen tai jopa irtisanomiseen tai 'yhteisymmärryksessä' eroamiseen.

Kirkkohistoria osoittaa toistuvasti, että järjestelmä on usein estänyt toisinajattelun keinoja kaihtamatta. Tämä on kaukana siitä, mitä reformaation sola-periaatteet – yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden, yksin Raamatun perusteella ja yksin Jumalan kunniaksi – alun perin tavoittelivat: vapautta, jossa yksilö voi tutkia Raamattua itse ja seurata Kristusta ilman instituution pakkoa.

Murtuva monopoli

Yhä useampi kristitty Suomessa havahtuu siihen, ettei kirkollinen virka tai yhteiskunnallinen asema takaa teologisen opin raamatullisuutta. Totuutta ei voi vahvistaa sillä, että joku 'opettaa virallisesti', vaan sillä, että oppi, opetus ja käytäntö kestävät Raamatun valossa, systemaattisesti koeteltuna ja kokonaisuuden kautta tutkittuna.

Uudet seurakunnat, vapaiden kristillisten yhteisöjen kasvu ja vaihtoehtoiset teologiset koulut osoittavat, että monopoli on murtumassa. Monet pastorit, teologit ja kristilliset työntekijät tekevät nyt valintoja vakaumuksesta käsin, ei enää viran pakottamana. Ja se on hyvä asia.

Totuus ei ole virassa

Jos olet miettinyt, voiko luterilainen oppi olla ristiriidassa Raamatun kanssa, vaikka kansankirkon papit sitä opettavat, niin jatka kyseenalaistamista. Teologinen totuus ei synny virassa, vaan uskollisuudessa Jumalan sanalle, Kristuksen sovitustyölle ja Hengen johdatukselle.

Ehkä meidän ei tule pohtia, voiko kirkon pappi 'opettaa väärin', vaan sitä, onko meillä rohkeutta ajatella itse, ja tutkia luterilaista opetusta, ja esimerkiksi Suomen Pietistikirkon raamatullista näkemystä, suoraan Raamattua vasten.

--